Ekologisia ohjeita kodin tyhjentäjälle

KUINKA TYHJENNÄN KODIN HEITTÄMÄTTÄ MITÄÄN ROSKIIN

Käytännön vinkkejä tavaroiden kanssa tuskaileville  / HelenaF

Motto 1: Poissa silmistä, poissa mielestä
Motto 2: Toisen vanha on toisen uusi
Motto 3: Laita hyvä kiertämään



Yleensä viime tippa on hyvä motivaattori, mutta
kirjaston vaihtohyllyn nähtyäni päätin aloittaa
kirjahyllyni tyhjentämisen siltä seisomalta.
Muutama kirja kerrallaan. Samalla tuli hyvä syy
lähteä lenkille ja tulikin käveltyä aina vähän
pitemmästi.

Homma kävi sitä vaikeammaksi, mitä vähemmän
kirjoja hyllyssäni oli jäljellä. Koko aikuisiän  mukana
kulkeneista Kahlil Gibranin mietteistä esimerkiksi oli
hyvin vaikea luopua, mutta minua lohdutti ajatus, että
joku muukin saa niistä iloa.

Sitten kannattaa lahjoa taloyhtiön hallituksen jäseniä
saadakseen heidät mukaan juoneen. Varovasti kyselin,
voisinko jättää joitakin tavaroita rapun pieleen
katoksen alle. Niinpä perustinkin siihen yksityisen
sorttiaseman, joka osoittautui erittäin tehokkaaksi
tavaksi päästä eroon itselle tarpeettomista tavaroista
Meillä on kuitenkin merkillinen häveliäisyyden
ilmapiiri. Vaikka jätin siihen kunnollisia. ehjiä, hyviä
tavaroita, ne yleensä katosivat vasta pimeän tullen.
On kai häpeällistä ottaa ilmaiseksi tavaraa, josta
toinen on luopunut. Jännittävää oli aamulla mennä
katsomaan, mitä on häipynyt yön aikana. Kas,
ruokapöytäni on ottanut jalat alleen. Vanha pikkupöytä
(ainoa huonokuntoinen), jonka pelkäsin hajoavan jo
sitä nostaessani, oli kelvannut. Hienoa, että on
käteviä ihmisiä, jotka osaavat kunnostaa rikkoontunutta.
Muutaman päivän päästä jälkien siivous ja uutta kehiin.
Ja taas jännittämään. Lähes kaikki  jättämäni
tavarat saivat uuden kodin.

Sitten kannattaa tutustua talossa asuvaan nuoreen
naiseen, joka harrastaa kirppareilla myyntiä. Vielä
parempi, jos hän asuu samassa rapussa. Meillä oli
sopimus, että voin jättää tavaroita hänen ovensa
taakse, ei tarvitse vaivata soittamalla tai ovikelloa
rimputtamalla. Aina, kun sain vietyä yhden nyssäkän
hänen ovensa taakse, sain parin nyssäkän verran
voimia jatkaa epätoivoista puuhaani. Itsekin olen
harrastanut kirpparimyyntiä nuorempana. Se
oli hauskaa, mutta nyt autottomana ja vanhempana
ja muuton lähestyessä ei siihen jäänyt aikaa eikä
voimia. Olen ikuisesti kiitollinen tuolle naapurille,
joka otti kaiken vastaan. Päämääräni oli tyhjentää
kotini niin, ettei tärviölle  = kaatopaikalle mene
mitään. Naapuri auttoi minua siinä todella paljon.
Toivottavasti hän saa korvauksen vaivan-
näöstään.

Sitten suurta apua tarjosi myös toisessa kaupun-
gissa asuva ystävä, joka kurvasi vanhalla palo-
autolla pihaani hakemaan itselleen ja vuokra-
laiselleen tarpeellisia tavaroita. Hänen astia-
kantamuksensa painoi 28 kg. Paloautolla
lähti myös mikroaaltouunini, josta olinkin jo
kauan ajatellut luopuvani.
Ystävältä sain myös kallisarvoisen vinkin: järjestö
nimeltä ICC noutaa kotoa liinavaatteita ja
astioita ja muita kodin tavaroita. Soitin ja sain
ajan, jolloin noutaja tulisi. Saapui miellyttävä
herrasmies, joka teki työtään vapaaehtoisena.
Hän tuli vielä seuraavalla viikolla uudestaan
että ehdin käydä loputkin kaapit läpi.
He järjestävät maahanmuuttajille ruoka-
ja tavarajakelua.

Sitten on kaikille tutut UFF ja Fida. UFF tekee
myös kotinoutoja, kuten Kierrätyskeskuskin,
jonka tilasin kotiini noutamaan rakkaan löhö-
sohvani. Se ei kelvannutkaan, sanoivat, että
ihmiset ovat niin vaativaisia nykyisin. Kelpasi
hyvin ystävän pojan kimppakämppään.

Fidaan lähtiessäni löysin korun, jota en ollut
pitänyt sitten vuoden 1978. Kiinnitin sen
takkiini, johon se sopikin loistavasti. Kaunis
koru. Näytin sitä myös Fidan myyjälle,
mutta samalla hetkellä koru tipahti lattialle ja
hajosi pieniksi palasiksi. Näinkin voi päästä
tavaroista eroon.

Kutomakerho Oulunkylässä otti vastaan
matonkuteiksi leikattavaa. Myös suuri apu.
Ystäviltä ja tutuilta kyselin tarpeita, esim.
lasten urheiluvälineitä. Ne tekivätkin hyvin
kauppansa.

Sitten minulle aivan uusi asia: tori.fi-sivusto.
Sain vinkin ja vihjeen, että mitään siellä ei saa
myydyksi ilman kuvaa. Noen jaksa, en osaa,
en viitsi, en ehdi, ajattelin. Mutta sainkin
inspiraation ja kuvasin pesukoneen. Kuinka
ollakaan, osasin sen siirtää drn läppärile ja
laitoin ilmoituksen tori.fi-sivulle.
Muutamassa tunnissa kone oli myyty. Siitä
innostuin ja myin aika paljon tavaraa siellä.
Helppoa, nopeaa ja hauskaa.
Yhden kameran postitin ostajalle (hän oli
maksanut etukäteen myös postimaksun),
muut tulivat noutamaan kotoa. Istuin
vain rakkaan läppärin ääressä ja kauppa
kävi kuin siima (läppäri on ainoa kone,
jota osaan käyttää).

Asuntoni ostaja ilmoitti, että hän tekee
täyden remontin ja että voin myydä keittiön
koneet, jos haluan. Sinne menivät torille
jääkaappipakastin, liesi ja astianpesukone!
Noutajat saapuivat yleensä jo parin tunnin
päästä. Uskomatonta!
Sivuilla voi pysyä anonyymina, jos puhelin-
numero on salainen ja laittaa vain etunimen
ilmoitukseen.

Komerossa oli lasten isän jäämistön
joukossa monta albumia valokuvia ja pari
laatikollista muistoesineitä ajalta, jolloin
hän palveli YK-joukoissa Kyproksella.1970
-luvulla. Koska albumeissa oli kaikki
kuvatekstit, tuli mieleen, että Sinibaretit Ry
voisi olla kiinnostunut. Ja kas, niin olikin.
Niin ne muistot menivät taholle, joka
arvostaa ja vaalii noita muistoja. Käpylän
Merkki ostaa mitä merkillisempiä asioita.
Sinne meni postimerkkejä ja -kortteja,
tulitikkurasioiden etikettejä (jotka ovat
pyörineet huushollissa kauan).

Entä vanhat kirjeet ja telexit? Telex oli
entisajan sähköposti. Säilytin niitä näyttääkseni
lapsille, miten entisaikaan kommunikoitiin.
Mutta tarviiko niitä loputtomasti säilyttää.
Kirjeitä kävin läpi jonkin verran. Mutta se kävi
monellakin tavalla raskaaksi, Otin sieltä
muutaman talteen ja vein laatikollisen
paperiroskiin. Lohdutin itseäni sillä, että
kun minusta aika jättää, ne muuttuvat
jätteeksi ja sitten en voi olla enää varma,
menevätkö ne paperiroskiin vai
joutuvatko vaikka sekalavalle
.
Sanakirjoista tuntui hirveän vaikealta luopua.
Kirjoitin muutamalle ystävälle ja kysyin, mitä
kirjoja he niistä haluaisivat ottaa. Olisin saanut
muutaman menemään. Sitten keksin
kirjoittaa Loppukiriin ja sainkin luvan tuoda ne
Loppukirin kirjastoon. Perustelin sitä sillä
että ikääntyneet (huom! ei vanhat) ihmiset
katsovat usein mieluummin sanoja kirjasta
kuin netistä. Paljon nopeammin löytää kirjasta
kuin netin syövereistä.

Tuossa ne rakkaat kirjat nyt  odottavat
järjestämistä Loppukirin kirjaston hyllyyn
ja minä voin rauhallisesti käydä
levolle toisena yönäni Loppukirissä.
Monta rakasta tavaraa
köyhempänä, mutta kevyin ja odottavin mielin.

Helena