Varoituksia netin käyttäjälle
ELÄMÄÄ LOPPUKIRISSÄ; tapahtumia, luettavaa, koulutusta, kuvia, keskustelua ym. LOPPUKIRI on Suomen ensimmäinen senioriyhteisö ja -talo Helsingin Arabianrannassa, vuodesta 2006. BLOGIN TOIMITTAMINEN LOPETETTU 1/2016 JA SE ON YHDISTETTY BLOGIIN: HELSINGIN LOPPUKIRI - SENIORIYHTEISÖ (loppukiriseniorit.blogspot.fi, ks. oikealla SIVUT-sarakkeen linkki)
tiistai 1. syyskuuta 2015
perjantai 28. elokuuta 2015
Kesän satoa tämäkin
Onerva solmi käsin kesän kuluessa tämän hurmaavan Liekki-ryijyn, jonka Akseli Gallen-Kallela suunnitteli v. 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn
maanantai 17. elokuuta 2015
Kesä alkoi vihdoinkin - elokuussa. Sitä juhlittiin
Loppukirin sisäpihaa on muokattu puutarhaksi viileiden säiden ja sateiden avustamana. Vanhoja ja uusia monivuotisia kasveja on nelisenkymmentä lajia. Kiitos myös lahjoittajille, vaikka suurin osa taimista jouduttiin ostamaan ihan vanhanaikaiseen tapaan. Vorokin vieraili ja kiskoi maasta juuri istutetun New Dawn-köynnösruusun. Vauriot on korjattu ja toivomme jo ensi kesänä mahtavia ruusuesiintymiä. Ynnä muuta kaunista. Vielä pitäisi poistaa tautiset vanhat ruusupensaat.
Puutarhan juhlimiseksi ja suunnitelmien tekemiseksi pidettiin PUUTARHAJUHLA 11.8.15. Sirkka ja Auli keittivät sipulisoppaa ja nautittiin hyvästä seurasta ja kauniista säästä. Jotkut kukkien ystävät saivat nimikkokukat maahan
Puutarhan juhlimiseksi ja suunnitelmien tekemiseksi pidettiin PUUTARHAJUHLA 11.8.15. Sirkka ja Auli keittivät sipulisoppaa ja nautittiin hyvästä seurasta ja kauniista säästä. Jotkut kukkien ystävät saivat nimikkokukat maahan
lauantai 23. toukokuuta 2015
Japanilaiset vieraat valmistivat päivällisen
torstai 21. toukokuuta 2015
Satchel - "Lifelong learning and companionship" lopputilaisuus Aralis-kirjastossa
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Arabian postimies ja tietoa Arabianrannasta
Konnischiwa! Arigato gozaimasu! Penni Parviainen myy designia ja välittää postia paikallisille Artebiassa
Kaupungin siivouspäivä ja pihakirppis Loppukirissä lauantaina 23.5. klo 12-16
![]() |
Loppukirin sisäpihalla järjestetään pihakirppis LAUANTAINA 23.5. KLO 12-16. Ohjelmassa mm. makkaranpaistoa ostosten lomaan. Tilaisuus liittyy kaupungin yleiseen SIIVOUSPÄIVÄÄN (linkki). Ohjeita tässä linkissä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)